Hei kaikki,
jotka luette tätä tekstiä. Päätin nyt ainakin aloittaa jonkinlaisen blogin
pitämisen vielä kun on nettiyhteys saatavilla. Moni on sanonut, että olisi kiva
kuulla uutisia sieltä välillä. Toisaalta reissun päällä haluaa tehdä kaikkea
muuta kuin olla erilaisten välineiden kautta tavoitettavissa ja päivittää
tapahtumia, kun ei aina itsekään meinaa pysyä niiden perässä. Olen kokenut,
että reissussa oikeastaan paljon tärkeämpää kuin mitä asioita tapahtuu, on se
miten se muuttaa minua ajan kuluessa. Siksi monet reissujutut alkavat elää
vasta ajan jälkeen; ne eivät ehkä sillä hetkellä ole ymmärrettävissä. Tuntuisi
siis hassulta vain kirjoittaa, mitä on fyysisesti ja ajallisesti tapahtunut.
Keskityn siis näissäkin tulevissa teksteissä enemmän miettimään miten reissu
elää ja miten minä elän…
Viimeiset
päivät ennen lähtöä tuntuivat kummallisilta. Kävin juoksemassa suolijärven
ympäri. Koko päivän oli satanut ja suomalainen metsä sateen jäljiltä on minulle
melkeinpä kauneinta maailmassa. Vihreät värit hohtivat ja oli hiljaista. Järven
pinta oli aivan tyyni. Jouduin ihmettelemään että olen lähdössä pois. Mutta
samaan aikaan en ihmetellyt yhtään, totean vain että sitten kun olen elänyt
pidempään, kun olen vanhempi, ehkä minä katson samalla tavalla järvelle ja ajattelen
että en koskaan lähde enää minnekään. Ei enää koskaan, koska koko maailma on
läsnä tuollaisena kesäiltana järven rannalla.
Silloin kun
tietää, että on lähtemässä, kaikki on jotenkin kirkkaampaa ja terävämpää.
Kaikki maisemat ja tunteet. Kaikki on niin käsin kosketeltavaa. Että tämä on
nyt tänään tässä, mutta huomenna se ei ole, eikä ylihuomennakaan. Samoin se on
kai kun saapuu uuteen paikkaan, olen huomannut että Suomessakin on usein niin
virkistävää viettää aikaa ulkomaalaisten kanssa, jotka elävät tuota tunnetta.
Ajatella että toiselle se sama kokonaisuus on lattea arkipäivä, toiselle se on
ovi uuteen maailmaan…
No joo. Mikä
on siis mun reissusuunnitelma? No, sitä ei vielä oikeastaan ole, eikä sellaista
kannata yleensä tehdäkään. Jotain suuntaviivoja olen kuitenkin ajatellut.
Ensimmäisenä päädyn siis Jakartaan, Indonesian pääkaupunkiin. Siellä asuu 10
miljoonaa ihmistä, siellä on Aasian pahimmat liikenneruuhkat, siellä on
ilmansaasteita ja muita ympäristöongelmia, mutta samalla siellä on ne 10 miljoona
ihmistä. Jakartassa on myös käsitttääkseni valtavat elintasoerot, no se on
tietenkin selvää että siellä on, mutta miten ne näkyvät katukuvassa, sitä en
vielä tiedä. Mä olen aina vältellyt suurkaupunkeja, niiden saasteita ja
ihmismassoja. Nyt päätin kuitenkin ottaa jotenkin haasteen vastaan, ja katsoa
mitä opittavaa minulla on tältä kaupungilta. Olen siis Jakartassa ainakin pari
päivää. Toivon, että pääsen juttelemaan paljon paikallisten kautta ja sitä
kautta tutustumaan kaupungin arkielämään eri ihmisten kautta. Saa nähdä mitä
tapahtuu!
Seuraavat
suuntaviivat matkalle on lähteä Jakartasta junalla ja matkustaa sitten tämän
jaavan halki Surabayaan, pysähtyen johonkin paikkoihin, ei varmaankaan kovin
moneen koska kiire ei ole hyvä juttu. Pitää olla aikaa. Tapaamme sitten
suunnitelmien mukaan Tuomon kanssa Surabayassa, josta lennämme sitten
Indonesian itäisiin osiin (jotka käytännössä ovat niin kovin erilaisia, että
voisi jo puhua toisesta maasta). Joku antropologi sanoikin joskus, että kun
puhutaan indonesiasta, on hyvä muistaa että puhutaan yli 200 000 000
asukkaan valtiosta ja että indonesian sisäinen monimuotoisuus on runsaampaa
kuin euroopan sisällä oleva kulttuurinen monimuotoisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti